sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Vuoden kirjat - Årets böcker, osa 4

Jahas. On taas aikaan tarttua toimeen. Pitemmittä puheitta:

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama
Toinen Ajvide (jonka meinaan aina kirjoittaa Avjide, sillä päässäni on piuhat sillä lailla solmussa, että sekoitan helposti j- ja v-kirjaimen, jännää, eikö?) Lindqvistin suomennettu kirja ei kerro vampyyreistä, mutta todellisuuden jännillä rajamailla mennään tässäkin teoksessa. Toisin kuin Ystävät hämärän jälkeen, Ihmissatama oli minusta välillä vähän pelottavakin. Hahmot toimivat hyvin, yliluonnolliset elementit ovat välillä vähän epäuskottavia. Loppu oli jotenkin lässähdys. Hyvä kirja kuitenkin.

Augusten Burroughs: Running with Scissors
Matkalle kotoa yliopistolle ja takaisin avattiin viime vuonna kiva divari, jonne usein harhaudun ja löydän sieltä kaikkea kivaa. Tämä löytyi pokkarina puolellatoista eurolla, ja koska ystäväni oli aiemmin suositellut kirjaa, pitihän se ottaa sieltä luettavaksi. Kirja on hauska ja välillä vähän kamala, ilmeisesti kohtuullisen suurissa määrin todellisuuteen pohjautuva kertomus Augustenin nuoruudesta. Muistaakseni Sammakko on tehnyt tämän suomeksi. Ei vuoden paras, mutta aika hyvä kuitenkin. Hyvää keskitasoa tai jotain.

Elsa Osorio: A veinte años, Luz
Eräässä nimeltämainitsemattomassa kustantamossa jaettiin kerran nurkkiin kertyneitä, mahdollisesti käännettäviä/käännettyjä ulkomaankielisiä kirjoja henkilöille. Allekirjoittanut sattui paikalle ja tapojensa mukaisesti hamstrasi kassillisen kirjoja mukaansa (sen verran pysyi holtti päässä, että otin vain jo osaamillani kielillä kirjoitettuja kirjoja). Tänä syksynä tartuin viimein ensimmäiseen noista kirjoista, argentiinalaisen Elsa Osorion teokseen A veinte años, Luz. Lyhyesti kirja kertoo argentiinalaisen Luzin tarinan. Luz saa erinäisten käänteiden jälkeen tietää olevansa kadonneiden (Argentiinan sisällissodan ja diktatuurin aikana "kadonneet" toisinajattelijat ym.) toiseen perheeseen otettu lapsi ja haluaa saada selville totuuden oikeista vanhemmistaan. Kirjan rakenne purkaa tapahtumia mielenkiintoisesti ja tempaa ihan hyvin mukaansa. Lisäksi opin hiukan Argentiinan espanjaa! Suomeksi kirja on käsittääkseni julkaistu nimellä Nimeni on Luz.

Paul Auster: Man in the Dark
Tämä Auster meinasi jäädä jo kesken luettuani n. kolmanneksen kirjasta. Tarinassa on aluksi Austerille erinomaisen tyypillinen kertomus kertomuksessa -rakenne, joka melkein alkoi ärsyttää. Sitten toinen kertomus kuitenkin feidataan ja tarina muuttuu aika erilaiseksi. Oikeastaan pidin kirjasta, mutta jostain syystä en enää muista siitä paljoakaan. Öhöm. No kuitenkin, en pitänyt niin paljon kuin Brooklyn Folliesista tai Book of Illusionsista, mutta melkein yhtä paljon kuin Oracle Nightistä. (tässä välissä täytyy kai tunnustaa, etten ole lukenut New York Trilogya vaikka se löytyy tuolta hyllystäkin). Man in the Dark on muuten suomennettu kaksoisniteenä yhdessä Travels in the Scriptoriumin kanssa (niinkuin varmaan kaikki tiesittekin. No kuitenkin, minusta on kohtuullisen kuluttajaystävällistä tarjota kaksi pientä romaania yhden hinnalla).

Salman Rushdie: Jaguaarin hymy
Olen tainnut joskus vannoa, etten enää koskaan koske Salman Rushdien teoksiin (tarkemmin sanoen vannoin niin luettuani hepun kirjan Maa hänen jalkojensa alla, joka on sivumennen sanoen edelleen top viitosessa huonoimpien lukemieni kirjojen listalla). No, Jaguaarin hymy ei ole romaani vaan matkakertomus, joten voitaneen ajatella, että olen syönyt sanani vain osittain. Kirja kertoo Rushdien vierailusta Nicaraguaan sandinisti-kumouksen jälkeen ja on varsin mielenkiintoinen opus (varsinkin mikäli on tietoinen maan silloisesta ja myös nykyisestä tilanteesta). Jos taas Nicaraguasta ei mitään tiedä eikä maa kiinnostakaan, niin sitten en kyllä kirjaa suosittelisi.

Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
Itkosen ensimmäinen kirja, joka oli minulta jostain syystä tähän saakka jäänyt lukematta. Nyt sitten nappasin sen kirjastosta mukaani ja lukaisin. Nimestäkin ehkä nokkelimmat arvaavat, että kirjassa seikkailevat mormonit, nuo Utahin pikku veijarit. Mitä tästä nyt sanoisi. Oli ehkä vähän parempi kuin Anna minun rakastaa enemmän, mutta uskottavuusongelmat vähän vaivasivat. Emmä tajuu. Ihan ok.

Carlos Ruiz Zafón: La sombra del viento
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kirja, jonka päätin viimein selättää. Rrrr! Ostin kirjan Barcelonan Fnacista vuonna 2006 joululomalukemiseksi. Silloin sain luettua ehkä viitisenkymmentä sivua, jonka jälkeen en vaan saanut enää tartuttua kirjaan. Seuraava yritys koitti pari vuotta myöhemmin, taas joulun alla. Epäonnistuin vielä surkeammin ja jätin leikin kesken jo ensimmäisessä luvussa. Jossain vaiheessa kuitenkin kirja alkoi taas huudella hyllystä ja nyt sitten päätin ennen joulua, että jumaliste! Ja tulihan se sitten kahlattua, eikä siinä mitään, ei se edes ollut huono kirja. Tosin erittäin hitaasti käynnistyvä. Niin hitaasti, että käytännössä alkoi tapahtua vasta jossain kolmannensadan sivun tienoilla. Parasta kirjassa oli Barcelonan kuvaus ja ihan nokkela juoni (jonka tosin arvasin turhan paljon etukäteen kun sitä ehkä hiukan alleviivattiin). Huonointa oli varmaan rakenne. Ikään kuin kirjailija ei olisi oikein osannut keksiä, miten kertoa tarinansa. Tai no olisi ihan hauska idea keriä tarinaa auki hahmojen "salapoliisityön" avulla, jos sen tekisi jotenkin järkevästi. Nyt turhan paljon sivuja tuhlautui tylsään setvimiseen ja edestakaisin matkusteluun ja tarinan kannalta turhien hahmojen esittelyyn ym., myös takaumajaksot olivat yleensä vähän kökköjä. Mutta ihan hyvä sitten, kun alkoi tapahtua. Paitsi viimeisten sivujen "missä he ovat nyt" -liite oli paitsi turha myös myötähäpeää aiheuttava.

Jahas, siinä ne sitten olivat. Laskujeni mukaan luin vuonna 2009 32 kirjaa. Määrä ei kuulosta järin suurelta, mutta suurin osa kirjoista oli, jos nyt ei varsinaisesti hyviä niin ainakin tarkoitukseensa sopivia.

Ajattelin muuttaa systeemiäni nyt sen verran, että poistan tuosta tuon kesken nyt -listan ja lisään siihen sen sijaan jonkinlaisen lukulistan, ts. listan kirjoista jotka aion ja/tai haluan lukea lähitulevaisuudessa.

Ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja oli Aravind Adigan The White Tiger, vuoden 2007 Man Bookerin voittaja. Hyvä kirja!

2 kommenttia:

  1. Osa Juha Itkosen viehätyksestä tulee siitä, että se on melko söpö.

    VastaaPoista
  2. No joo! Sillä on aika hellyyttävä tukka lisäksi. Mut parempia kirjoja toivoisin hältä nyt sitten seuraavaks.

    VastaaPoista