maanantai 11. lokakuuta 2010

Yasmina Khadra: Kabulin pääskyset


Kabulin pääskyset on kolmas Yasmina Khadralta suomennettu teos, ja samalla kolmas häneltä lukemani teos, joak kuitenkin alunperin ilmestyi ennen Attentaattia ja Bagdadin kutsua. Kuten nimestäkin joku fiksu jo päätteli, tämä kirja sijoittuu Afganistaniin. Maata hallitsevat talebanit. Hallinta ei tosin lopu maahan, vaan talebanien fundamentalistinen kiihkoilu vaikuttaa myös yksityiselämään.

Kabulin pääskysissä seurataan muutaman ihmisen elämää ja kohtaloa Kabulissa. Muhsan ja Zunaira ovat keskiluokkainen pariskunta, joiden elämän talebanien valtaantulo on mullistanut: Zunaira on potkittu pois työstään tuomarina ja Muhsin on menettänyt omaisuutensa. Toisaalla vanginvartija Atiq on menettämäisillään hermonsa ja aiheuttaa kummastusta ympärillään, kotona taas odottaa kuolemansairas vaimo Musarrat. Kohtalo heittää ihmiset toistensa tielle, ja lopulta pääosaan nousevat naiset omine valintoineen.

Romaani on lyhyt, mutta ihan vaikuttava. Maailmanmenoa seuranneelle talebanien edesottamuksissa tuskin on mitään uutta. Tai niille lukuisille, jotka lukivat Tuhat loistavaa aurinkoa. Niille, jotka eivät lukeneet, sanoisin, että lukekaa mieluummin tämä kirja: Kabulin pääskyset on yksinkertaisesti parempaa kirjallisuutta (ei ihan niin pateettista, eikä loppu ole niin epäuskottava), minusta. Mutta ei kyllä silti niin hyvä kuin Attentaatti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti