sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Chil Rajchman: Treblinkan viimeinen juutalainen

Jostain itsellenikin puolittain vieraasta syystä tartuin kirjastossa Chil Rajchmanin holokaustiselviytyjäraporttiin (ei oikein luonteva suomeksi tämä, huomaan) Treblinkan viimeinen juutalainen. Tiesin jo kirjan lainatessani, että kyseessä olisi todennäköisesti vuoden kamalin, puistattavin ja masentavin lukukokemus, jonka veroista ei kaunokirjallisuuden puolella tulisi vastaan ihan siitäkään syystä, että fiktio harvoin vetää kammottavuudessaan vertoja todellisuudelle.

No, oikeassa olin. Treblinkan viimeinen juutalainen on kauhea kirja, ja vastaa kokemuksena suunnilleen vierailua Auschwitz-Birkenaussa (käyty on, ei mikään hupaisa päivä sekään). Holokaustista, toisesta maailmansodasta, keskitysleireistä jne. on tietysti kirjoitettu todella paljon sekä tietokirjallisuutta että fiktiota, ja itsekin olen kuluneenkin vuoden sisällä lukenut useammankin kirjan, jossa aihetta on vähintäänkin sivuttu. Treblinkan viimeinen juutalainen on kuitenkin hyvin erilainen teos. Se on vihainen, suorasanainen silminnäkijäraportti, joka ei ole, ja jonka ei ole tarkoituskaan olla kaunokirjallinen taidonnäyte. Siitä huolimatta se on armottomuudessaan ja selväsanaisuudessaan hengästyttävää luettavaa.

Kirjan kirjoittaja, puolanjuutalainen Chil Rajchman selviytyi siis hengissä Treblinkasta, joka oli yksi natsien tuhoamisleireistä, ja toisin kuin varsinaisilta keskitysleireiltä, tuhoamisleireiltä selviytyjiä siis ymmärrettävästi on erittäin vähän, leireille kuljetut kun yleisimmin surmattiin jokseenkin välittömästi. Rajchman, kuten monet muut leireiltä selvinneet, oli leirille joutuessaan vetreä nuori mies, ja kaasukammioon passittamisen sijasta hänestä tehtiinkin pakkotyöläinen, tehtävänään eri tavoin avustaa oman kansansa joukkotuhossa (hiustenleikkuussa, ruumiinkantajana, "hammaslääkärinä") ja tietoisena siitä, että tulisi itsekin luultavasti kuolemaan päivänä minä hyvänsä, vanginvartioiden tappaessa pakkotyöläisvankeja ihan huvikseenkin.

Kammottava kohtelu  ja tietoisuus vääjäämättä edessä odottavasta kuolemasta  sai leirin pakkotyöläiset lopulta käymään kapinaan (tämä tapahtui elokuussa 1943, Rajchamanin oltua Treblinkassa noin vuoden ajan). Monet jäivät kiinni ja tapettiin välittömästi, mutta Chil Rajchman onnistui pakenemaan metsiin ja piileskelelemään sodan loppuun asti Varsovassa. Sodan loputtua Rajchman muutti lopulta Uruguayhin. Muistelmatekstinsä Treblinkasta hän antoi lopulta julkaista vasta kuolemansa jälkeen.

Vaikka minun on vaikea arvioida Treblinkan viimeistä juutalaista kirjallisuutena, kirjan kuvaamat tapahtumat kun ovat niin järkyttäviä, puistattavia ja luotaantyöntäviä, huomasin lukevani sitä loppua kohden kuin jännäriä. Jännitin, miten kapinan valmistelu sujuisi, toivoin kapinallisten onnistuvan tappamaan mahdollisimman monta murhaajaa, siis leirin vartijaa ja muuta henkilökuntaa, ja ylipäänsä elin mukana kapinallisten pienessä toivossa selvitä hengissä kauhujen leiriltä.

Rajchman lopulta selvisikin, mutta voisin kuvitella, että keskitysleiriltä hengissä selvinneen osa ei helppo. Siis esimerkiksi sotilaathan saavat traumoja jo ihan "tavallisista" taistelutilanteista, millaista siis onkaan joutua leirille, jossa ainoa tapa välttää kuolema on osallistua tuhoamiseen ja sen jälkien peittelyyn (pakotettuna, mutta kuitenkin), kantaa toisten vainottujen ruumiita, leikata tuhoontuomittujen hiuksia, repiä vainajilta kultahampaita. Huh.

En tiedä, voinko varsinaisesti suositella tätä kirjaa kenellekään, mutta olen kyllä sitä mieltä, että kyllä kaikkien (aikuisten) olisi  hyvä lukea tämä, tai joku vastaava teos. Ymmärrän, että monet eivät halua lukea kauhuromaaneja tai katsoa kauhuleffoja. En kuitenkaan oikein hyväksy silmien sulkemista oikean maailman kauhulta. Enkä nyt tarkoita, että siinä pitäisi piehtaroida ja syyllistyä päivät pääksytysten, en suinkaan. Sen sijaan minusta jokaisen kuuluu tietää, miten maailma makaa, kun meillä kerran on mahdollisuus saada siitä tietoa. Siitäkin huolimatta, että siitä voi tulla vähän paha mieli.

Chil Rajchman: Treblinkan viimeinen juutalainen (alkuteos jiddishiksi, käännetty saksannoksesta Ich bin der letzte Jude in Treblinka 1942/43). Suom. Marita Vihervuori. Minerva 2011. 143 s.

5 kommenttia:

  1. Samaa aihepiiriä on luvassa minullakin, hyllyssä odottaa Lena Einhornin Ninan matka. Treblinkan juutalainen on myös luettavien listalla, mutta ei näitä ihan peräkkäin tule luettua, sen verran on raskasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti heti googlata Ninan matka, kuulosti tutulta, ja olinhan tuosta jostain lukenutkin. Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta totta on, ettei näitä ihan perätysten lue. Minua kiinnostaisi myös Steve Sem-Sandbergin Lodzin kurjat, saa kyllä sekin jäädä vähän myöhempään ajankohtaan.

      Poista
  2. Jaahas minun 15 vuotiaana kukoistanut pakkomielteeni lukea kaikki keskitysleireihin liittyvä nostaa jälleen päätään... kirja kuulosti vähän erilaiselta, kuin mitä itse olen lukenut.

    Olen samaa mieltä, että kaikkien olisi hyvä lukea tähän aiheeseen liittyviä kirjoja tai ainakin ottaa asiasta selvää, jos ei muuten. Sama tosin pätee aika moneen muuhunkin kamaluuten, ei sen puolen.

    Katsotaan nyt viitsinkö minä taas viedä itseni keskitysleirien kauhuihin... minulla kun on vieläkin elävät muistikuvat dokumenttipätkistä, jotka tosiaan katsoin siinä 15 vuotiaana. Syöpyi kyllä mieleen ikuisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin suunnilleen tuossa iässä aiheesta, en tosin pakkomielteisesti :) Muistan myös lukeneeni tuoreeltaan vuonna 99 Kertokaa siitä lapsillenne -kirjasen, ja kesällä 2001 kävin siellä Auschwitzissä.

      Muuten jokseenkin heti kun olin lukenut tämän Treblinkan viimeisen juutalaisen, satuin osumaan Teemalle kun sieltä tuli dokkari Birkenau-selviytyjästä. Tarina oli aika samantapainen kuin Rajchmanilla, mutta vaikutus ei ollut yhtä järkyttävä (siis minulle), jostain syystä.

      Poista
  3. Huh huh. Keskitysleirillä en ole käynyt, mutta helmikuussa Israelissa käydessäni kävin myös Vainojen museossa ja siellä kyllä sai jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka alas ihminen voi vajota ihmisyydestääni. Kovasti olisi mieleni tehnyt ostaa tänään kirpparilta kirja Kaikkien rakkaiteni puolesta, joka kertoo yhden näkökulman aiheeseen,mutta en tohtinut. Olen kyllä lukenut monia muita juutalaiskohtaloita. Tämäkin kirja kuulostaa kovin mielenkiintoiselta kaikessa kauheudessaan, taitaa kuitenkin olla minulle hieman liian rankkaa luettavaa.

    VastaaPoista