maanantai 3. joulukuuta 2012

Heidi Köngäs: Dora, Dora

Tyylilleni uskollisena en tänäkään vuonna ehtinyt juurikaan lukea Finlandia-ehdokkaita (olen muutenkin edelleen lukenut hävettävän vähän kotimaista kaunokirjallisuutta). Dora, Doran tulin kuitenkin varanneeni kirjastosta jo aikapäivää sitten, ja niinpä ehdin sen saada käsiini ja lukea tässä iltana muutamana. Myös Ollikaisen Nälkävuoden älysin varata ajoissa ennen voittojen ja ehdokkuuksien sumaa, joten sekin varaus on jo matkalla ja ehkä ehdin siis senkin saada lainaan ennen voittajan julistamista (lukemisesta en sitten olekaan niin varma). Muihin ehdokkaisiin en tainnut tänä vuonna ehtiä tutustua.


Mutta nyt siis Köngäkseen. Dora, Dora on kirja matkasta. Kolmannen valtakunnan varusteluministeri Albert Speer haluaa matkustaa jouluksi pohjoisimpaan pohjoiseen, Jäämerelle, katsastamaan Petsamon nikkelintuotantoa. Speer on kadottanut yhteyden rakkaaseen führeriin, ja siinä samalla itseensä, eikä huikaiseva etäisyyskään tunnun tuovan helpotusta tilanteeseen. Matkaseurueeseen kuuluvilla henkilöillä, sihteeri Annemariella ja taikuri Himmelblaulla, merkillinen matka pohjoiseen aiheuttaa omanlaisiaan seuraamuksia, ja erityisen kohtalokkaaksi matka osoittautuu suomalaiselle yhteysupseerille ja tulkille, Eerolle. Dora, Dora sijoittuu vuodenvaihteeseen 1943–44, aikaan, jolloin Saksan kahden rintaman sota alkaa käydä toivottomaksi ja aiemmin niin selvältä näyttänyt voitto livetä näpeistä. Varustelu on kiivasta ja Saksa tarvitsee niin kaiken liikenevän vankityövoiman kuin mineraalivarannotkin pystyäkseen toteuttamaan aseen, joka voisi kääntää sodan kulun (no, kaikkihan toki tiedämme, miten siinä lopulta kävi). Speer haluaa kiihdyttää nikkelimalmin tuontia Saksaan, mutta lopulta hänen mielensä arkartelee enemmän itse führerissä kuin varusteluministerin pestin yksityiskohdissa, aivan kuin kaikki mitä hän on tehnyt, hän on tehnyt vain Hitleriä varten. Speerin henkilökohtainen sihteeri Annemarie, berliiniläiskaunotar on aloittanut työnsä puolueen eteen vapaaehtoisena ja palkattomana. Sodan pitkittyessä hänenkin uskonsa aatteeseen ja valtakuntaan alkaa olla koetuksella, kun taas taikuri Himmelblau yrittää vain ylipäänsä jotenkin selvitä hengissä; esiintymisistä, pommituksista, tästä matkasta.


Kirjan tapahtumat ovat eräänlaista sodan, tappamisen, murentuneiden aatteiden, paljaan inhimillisyyden ja pohjoisen kiiman sekoitusta, jossa ihmiset törmäävät toisiinsa, ovat samaan aikaan lähellä ja etäällä, haparoivat tunteissaan mutta yrittävät säilyttää etiketinmukaisen ulkokuoren. Saksalainen jäykkyys, pohjoisen luonnon sokaisevuus, rehellinen kuolemanpelko ja vuosien jalostama pahuus sekoittuvat jännitteiseksi keitokseksi, jossa vain muutaman päivän ajalle sijoittuvat tapahtumat ravistelevat osallisiaan perusteellisesti.

Dora, Dora oli minusta enimmäkseen hieno kirja ja tarina, loppu suorastaan todella vetävä. Luin kirjaa perjantai-iltana iltalukemisena. Olen ollut hiukan nuhassa, joten nukuin huonosti ja kirjan tapahtumat tulivat uniinkin. Niinpä päädyin lukemaan kirjan loppuun keskellä yötä.


Työn puolesta olen tullut lukeneeksi toisen maailmansodan henkilö- ja muuta historiaa yli oman tarpeen (mm. sekä Hitlerin että Eva Braunin elämäkerrat), mutta tätä lukiessa olin iloinenkin taustatiedoistani: matkaseurueen kuviteltu, pieni tarina solahti jotenkin kauhean luontevasti suuriin kehyksiinsä (toinen maailmansota, natsi-Saksa, jatkosota, vankileirit jne.) ja kirjailijan tekemä pohjatyö on varmasti ollut melkoinen, niin tarkasti ja yksityiskohtaisesti "oikean" historian tapahtumat sekoittuvat fiktioon (tosin eivät aina aivan saumattomasti, kuten seuraavassa kappaleessa totean).

Kirjan kerronta nojaa moneen minäkertojaan (Speer, Annemarie Kempf, taikuri Himmelblau ja tulkki Eero). Olen joskus tullut moitiskelleeksi tällaisen kertojaratkaisun yleisyyttä kotimaisissa romaaneissa, ja kyllä se tässäkin vähän ärsytti, erityisesti alussa. Enimmäkseen ratkaisu oli kuitenkin toimiva, sillä eri kertojilla oli selkeästi toisistaan erottuva ääni (erityisesti pidin taikurista). Tarinaa paikoin kuormittava perinpohjainen historiallinen luennointi kuitenkin sopi kerrontatyyliin varsin huonosti, sillä miksi ihmeessä minäkertoja kertailisi mielessään historian käänteitä ja sodan tapahtumia? Erityisesti Speerin näkökulmissa historian kertaaminen käy väliin melko raskaaksi. Samoin paikoin tekstissä oli vähän toistoa ja huolimattomuutta, mutta näiden huomioiminen saattaa kyllä johtua taas siitäkin, että olen viime aikoina oikolukenut aika paljon.


Kaikenkaikkiaan Dora, Dora oli varsin hieno, mutta ei suinkaan täydellinen kirja. Sitä oli mukava lukea, mutta se ei missään määrin räjäyttänyt tajuntaa tai hämmästyttänyt hienoudellaan. En usko, että tällä korjataan Finlandiaa, mutta mistä sitä tietysti ikinä tietää. Kohtahan se selviää. En muistaakseni ollut muuten aiemmin lukenut mitään Heidi Köngäkseltä.

Heidi Köngäs: Dora, Dora. Otava 2012. 333 s.

4 kommenttia:

  1. Minäkään en usko, että Dora, Dora on Finlandia-voittaja (vaikka totta, koskaan ei voi tietää ennakkoon), mutta pidin kirjasta kovasti. Se on hieno, vetävä ja tiivistunnelmainen. Olen aiemmin lukenut Köngäksen Vieraan miehen ja nyt kun kummankin kirjan lukemisesta on aikaa, taidan pitää enemmän Dora, Dorasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, no huomennahan se jo selviääkin se voittaja. Enkä ehtinyt saada Nälkävuotta käsiini ennen Finlandian jakamista, se on edelleen "matkalla".

      Kyllä minä tästä Dora, Dorasta sen verran tykkäsin, että ehkäpä jossain vaiheessa tutustun kirjailijan aiempaankin tuotantoon.

      Poista
  2. Aika moni on kommentoinut tuota huolimattomuutta ja/tai toistoa. Minäkin siihen kiinnitin huomiota. Muutama pieni yksityiskohta, jotka jättävät lukemiseen turhan jälkimaun. Ikävää.

    Kokonaisuutena lukukokemukseni oli aika samanlainen kuin sinulla. Tuo "Kirjan tapahtumat - - perusteellisesti." -kappale on hieno kuvaus kirjasta.

    Enkä minäkään usko siihen, että F.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mietin lukiessa, että ehkäpä yksi editointi- tai edes oikolukukierros lisää olisi tehnyt kirjasta vielä paremman, mutta kun ei tunne lähtökohtatekstiä eikä aikataulua, niin enpä viitsi enempää aiheesta räksyttää :)

      Kiitos myös kohteliaisuudesta. Aluksi oli jotenkin vaikea keksiä, miten kirjaa oikein kuvailisi ilman, että suoranaisesti spoilaa juonta.

      Jännittää jo vähän tuo F, joka vuosi sama juttu, vaikka kuitenkin seuraan kotimaista kaunoa verrattain heikosti.

      Poista